Viime vuosina kasvanut ja voimakkaasti kehittynyt A-Insinöörit lähti keväällä 2023 uudistamaan rohkeasti sisäisen viestinnän toimintatapojaan. Tieto oli eri kanavissa pirstaloituneena, yhteisiä toimintatapoja viestimiseen tai työpäivää sujuvoittaviin sovellusten käyttämiseen ei ollut.
Tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva Microsoft 365 -sovellusten hyödyistä työntekijöille, mutta myös valita ne keinot, joilla saavutetaan kokemus sujuvasta tiedonhausta ja -löytämisestä. Projektin aikana roolitettiin Microsoft 365 -sovellukset eri käyttötarkoituksiin ja luotiin hallintamallit SharePoint-pohjaiselle intranetille, Microsoft Teamsille sekä Viva Engagelle. Viimeisenä vaiheena oli rakentaa uusi intranet, joka julkaistiin huhtikuussa. Uutena viestintäkanavana otettiin käyttöön Viva Engage koko organisaation yhteiseen keskusteluun.
Risto Tulenheimo ja Maija-Reetta Ristimäki ovat puhujina Microsoft 365 HPR -tapahtumassa toukokuussa. Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan kuulemaan Riston ja Maija-Reetan sekä kahdenkymmenen muun puhujan näkemyksiä!
Risto Tulenheimo työskentelee A-Insinööreillä tietohallintojohtajana ja konsernin laajennetun johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuullaan on konsernin IT-palvelutuotanto ja digitransformaation edistäminen. A-Insinöörit on suomalainen rakennetun ympäristön suunnittelu- ja konsulttitalo, jossa työskentelee 1300 asiantuntijaa. Vapaa-ajallaan Risto siirtää ajatuksensa IT-maailmasta omakotitalon rakentamiseen, lapsiperhearkeen ja maanpuolustustyöhön.
Maija-Reetta Ristimäki on viestijä, joka hyppää mielellään keskelle muutoksen pyörteitä ja kehittää toimintaa rohkeasti. Hän on innostava muutoksen suunnannäyttäjä, joka syttyy uusien viestintätapojen ideoimisesta ja organisaatioiden viestintäkulttuurin rakentamisesta. Työssään konsulttina Advanialla hän auttaa asiakkaitaan suunnittelemaan ja rakentamaan käyttäjälähtöisiä intranetteja sekä ottamaan täydet hyödyt irti M365-palveluista. Maija-Reetalle on tärkeää, että kaikki kehittäminen tähtää sujuvaan ja mutkattomaan työpäiväkokemukseen.